lauantai 28. joulukuuta 2013

Syksy 2013

Moikka taas pitkästä aikaa! :)

Syyskausi on nyt onnellisesti ohi ja katseet on suunnattu kevääseen. Syksy oli kokonaisuudessaan meille kaikille tosi rankka, mutta tuntui vilistävän ohi nopeammin kuin osasi arvatakaan! Tämän keilaohjelman myötä jätettiin myös hyvästit 14-16 sarjalle, sillä ensi keväänä kutsuu kovatasoinen 16-20 vuotiaiden kilpasarja! Hui!





Kisakausi oli vaihteleva ja todella nopeasti ohi! Aluekisoista irtosi neljäs sija, piiristä hopeaa, TUL:n mestiksistä pronssia ja mestiksistä se harmittavin yhdeksäs sija. Alkukauden suorituksiin ei oltu kauhean tyytyväisiä, mutta mestiksissä saavutettiin kauden parhaat pisteet ja suoritus! Vaikka kisoihin asetettu tavoite jäi harmittavasti saavuttamatta, voitiin kuitenkin olla tyytyväisiä kauden lopetukseen.


Eevan meditaatiohetki












Mestisten jälkeen reenisaleilla ollaan keskitytty tuleviin osiin ja harjoiteltu ahkerasti esimerkiksi nostoja :D Ensi kaudelle on luvassa myös pieniä muutoksia, mutta niistä lisää myöhemmin.








Reeneissä ollaan useaan otteeseen myös naureskeltu sille, että me ollaan jo ihan ikäloppuja! :D Monelle nimittäin tuntui tulevan ihan yllätyksenä meidän sarjanousu ja muutenkin ollaan podettu melkoista ikäkriisiä. ("Mä voin kohta ruveta suorittaan ajokorttia!", "Veerahan on kohta täysikänen!" ja "Meidän junnut menee lukioon!") Pahimmasta shokista ollaan kuitenkin jo toivuttu, eikä pysyviä traumoja ole varmaankaan kellekään jäänyt :D


Verna toivottaa kaikille hyvää uutta vuotta ja tsemppiä treenisaleille, sekä lähettää paljon rakkaita terkkuja Veeralle Ranskaan! :)


torstai 7. marraskuuta 2013

Yhdet takana, kolmet edessä

Moi pitkästä aikaa! :)

Kisakausi pyörähti viimein käyntiin viime lauantaina Hervannassa aluekisojen merkeissä! Harkkasuoritus tehtiin jo perjantaina, ja siihen ei oltu tyytyväisiä. Lähdettiin kuitenkin positiivisin mielin kohti lauantain kisaa! :)
Lauantai kokonaisuudessaan oli todella kiireinen, vaikka me omasta mielestämme saavuttiin paikalle ihan hyvissä ajoin :D Ripsien laittoonkaan ei kulunut ihan yhtä paljon aikaa kuin viimeksi, suurin osa kun tuntui luottavan ripsitaituri Jossuun :D Hiustenlaiton, meikin, pukuviimeistelyjen ja sukkisten leikkelyn jälkeen katseltiin vähän aikaa kisoja ja syötiin evästä. Tosi pian lähdettiin myös lämppäämään!
Lämppä meni hyvin, mutta suoritusvuoro tuntui silti tulevan tosi nopeasti. Harkkamatolla jännitystä lisäsi myös Pikkiksen huuleensa saama keila, mutta onneksi siitäkin selvittiin vain säikähdyksellä :)

Suoritus itsessään oli parempi kuin harkka, mutta se sisälsi silti melko paljon eriaikaisuuksia ja pikkuvirheitä. Pisteisiin (13.85, pukuvähennys -0,2) ei oltu tyytyväisiä. Onnea meidän sarjan mitalisteille Violalle, Jr Hiukkasille ja Onellalle!

Kisakausi saa kuitenkin jatkoa jo huomenna jälleen Hervannassa, kun päästään kisaamaan piirinmestaruuksista! Yritetään huomenna panostaa vähän enemmän näihin kuviin, aluekisoista niitä kun ei kertynyt juuri yhtään :D

Tsemppiä kaikille joukkueille kisakauteen! Ja erityisterkut meidän parhaalle tsempparille Veeralle Ranskaan! <3

                                  

lauantai 3. elokuuta 2013

Yllätyyys!!

Saatiin jo vähän keväämmällä kuulla, että meidän rakas vanhus Veera lähtee ensi lukuvuodeksi Ranskaan vaihtoon! Alettiin kesän alussa suunnitella yllätysläksiäisiä, ja keskiviikkona kokoonnuttiinkin Eevalle koko tiimin voimin...(:

Vaikka koko juttu oli monta kertaa lähellä paljastua, saatiin yllätettyä Veera oikein kunnolla! Ilta ja yö meni mukavasti syöden ja jutellen, sillä sovittiin että itketään vasta viimeisissä reeneissä. Tuttuun vernamaiseen tapaan juttua ja ruokaa riitti melko pitkälle yöhön, ja aamulla töihin lähteneitä Ainoa ja Essiä saattoi vähän väsyttää! :D
Katseltiin myös paljon vanhoja kisa- ja reenivideoita, ja eniten taisi naurattaa kevään 2012 Frontside Ollien tahtiin jumpattu kokonainen Oriveden leirillä! Myös ensimmäiset koksut keväällä 2011 olivat hitusen hämärää katsottavaa :D

Eevan sisko Elli taiteili ihanan kakun!

Kuinka monta Vernaa mahtuu yhteen keinuun?

Lapsi on terve kun se leikkii!

Ruoka on tärkeetä

Veeran kortti <3
Annettiin Veeralle läksiäislahjaksi tyynyliina meidän joukkuekuvalla, jotta Veera muistais meidät nukkuessakin! <3 Ihanaa vaihtarivuotta meidän rakkaalle äitihahmolle, miten me pärjätäänkään täällä ilman sua?! <3







<3

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Mahtavien ajoitusten Lahti

TORSTAI 6.6.

Aamulla seuran bussi lähti matkaan kello 8.30, meidän lisäksi kyydissä Kultakeijut, Sädekeijut, Nikhit ja Vivos. Lahteen lähdettiin siis vain seitsemän tytön voimin ja ilman omia valmentajia, jotka eivät päässeet lähtemään mukaan reissuun.

Bussissa karistettiin vielä viimeiset unihiekat pois, katseltiin kisa-dvd:tä ja laitettiin nutturoita illan esitystä varten. Yhdentoista aikaan saavuttiin Lahteen, heitettiin tavarat koululle ja suunnattiin kohti mäkimonttua.





Mäkimontussa reenattiin tunnin verran avajaisohjelmaa, ja sen jälkeen lähdettiin syömään. Ruokailun jälkeen laitettiin vielä viimeiset nutturat valmiiksi ja valmistauduttiin avajaisten kenraaliharjoituksiin.



Jaa miten niin housut tuli likaseks reeneissä?



Kenraaliharkkojen jälkeen syötiin eväitä ja odoteltiin avajaiskulkueen alkamista. Kulkueessa marssittiin kisapuvut päällä, ja mäkimonttuun saavuttuamme mentiin pukuhuoneisiin odottamaan avajaisten alkamista.
Avajaisissa oli hieno tunnelma ja esitystä oli ihana mennä! Vaikka pehmeä alusta toikin vähän lisähaastetta voimisteluun ja lava oli pienempi kuin luultiin, oli fiilis kohdallaan ja nostot onnistui! Esityksen jälkeen tuli pieni sähläys: meille sanottiin päivällä että matot pitää ohjelman jälkeen ottaa pois, mutta loppujen lopuksi niin ei pitänytkään tehdä. Ei siinä sitten muuta kuin matot nopeasti takaisin ja juosten pois lavalta! :D

Päästiin siis esiintymään ihan mäkihyppymäkien juureen!
Hienojen avajaisten päätyttyä lähdettiin väsyneinä mutta tyytyväisinä kohti majoituskoulua!

PERJANTAI 7.6.

Aamulla herätyskellot pirisi 6.30 ja lähdettiin hyvissä ajoin kohti keskustaa ja kenttäohjelmaharjoituksia.

Eeva hoiti paikkamerkkikartan :)
Niiden jälkeen meillä oli rutkasti aikaa käydä syömässä ja kierrellä tapahtumatorilla, ennen kuin seuraavat harkat alkoivat. Osallistuttiin siis Kesän parhaat festarit- kenttäohjelmaan ja sitä kautta myös Earth Moves- ohjelmaan :)




Toisista harkoista lähdettiin vähän aikaisemmin, kun mentiin katsomaan joukkuevoimistelun MM-alkukilpailua! Isku-areenalla fiilis oli huipussaan ja oli ihanaa nähdä kaikkien maailman huippujen ohjelmat!






MM-kisojen jälkeen mentiin syömään ja sen jälkeen jäätiin vielä tanssimaan tapahtumatorille ja käytiin syömässä jätskit! Pitkän päivän jälkeen lähdettiin taas bussilla majoituskoululle :)


Huoltajat hommasi muutaman jatkojohdon, että kaikki sai puhelimensa ladatuksi :)

LAUANTAI 8.6.

Aamulla saatiin herätä taas 6.30 ja suunnata kohti Earth Moves- harjoituksiin. Niiden jälkeen mentiin syömään ja masut täynnä lähdettiin käymään uimassa ja sitten virkistyneinä stadionille Katse Kerttuun- kokonaisuuden yhteisharkkoihin.



Stadionilta suunnattiin tapahtumatorille katselemaan MM-finaalia screeniltä! Suomalaiset kannustettuamme syötiin vähän nugetteja ja lähdettiin päivän viimeisiin harjoituksiin Radiomäelle. Matkalla saatiin kuulla myös Ovo Teamin MM-hopeasta! Ensiksi harmitti, kun kulta jäi 0,05 pisteen päähän, mutta lopulta todettiin että hopee ei oo häpee!! <3

Viimeisten harjoitusten jälkeen käytiin jälleen syömässä ja katsastamassa Sun Lahti-disco :D vähän tanssittuamme lähdettiin koululle pakkaamaan ja nukkumaan!

SUNNUNTAI 9.6.

Aamu valkeni jo kuudelta, pakattiin, laitettiin hiukset ja käytiin aamupalalla. Ennen kahdeksaa bussi lähti kohti stadionia ja Voimistelun Iloa- kenttänäytöksen kenraalia. Katsomossa laitettiin viimeisetkin hiukset tötteröille ennen viimeisen harjoituskierroksen alkua.


 


Kenraalien jälkeen juututtiinkin sitten vähäksi aikaa ruokajonoon! Ehdittiin kuitenkin hyvin syödä ruokaa ja nauttia jätskitkin, ennen kuin mentiin aloituspaikoille kenttänäytöstä varten.

Ruokajono oli "vähän" pitkä
 Näytös meni hyvin ja kaikilla oli jälleen hyvä fiilis tehdä! Oltiin tyytyväisiä ja voitiin hyvillä mielin lähteä kohti kotia :)

Bussimatka meni nopeasti torkkuen ja jutellen! Kiitos kaikille hyvästä reissusta! :)

PS. Tällä reissulla meillä oli muuten ihmeellisen hyvä tuuri kaikkien ajoitusten kanssa! :D Useimpina päivinä ehdittiin suihkuun, vessaan ja ruokailuun ilman jonoja, ja ainut vähän isompi sade osui juuri siihen kun me oltiin MM-kisoissa! Mahtavien ajoitusten reissu siis :D